Heipä hei ja hyvää iltaa!
Kotiuduimme viikko sitten ulkomailta, ja tämä syksyn pimeys löi naamaan kuin nyrkki Suomeen palatessani. Olen hyvinkin taipuvainen syysväsymykseen, ja tunnen tuon uupumuksen hiipivän taas kerran luokseni. Olen koettanut sytytellä kynttilöitä iltojen iloksi, joka saakin mielen pysymään hieman virkeämpänä.
Olen viimeisen vuoden verran koettanut opetella uusia elämäntapoja, joihin kuuluu enemmän urheilua ja vähemmän hiilihydraatteja. Toukokuussa innostuimme tekemään kotiimme ”kuntosalin”, jossa siitä asti olen pyrkinyt käymään kolme kertaa viikossa rehkimässä painojen parissa. Juhannuksena tuli tauko, viikon kestoinen, jotta elimistö sai rauhoittua. Ja nyt reissun aikana -ja sen jälkeen, en ole laiskuuttani jaksanut käydä salin puolella. Tänään on tarkoitus ottaa itseään niskasta kiinni ja siirtyä takaisin painojen pariin.
Olen vasta kesästä alkaen alkanut nostella painoja ”kehittymismielessä”, eli pidän päiväkirjaa käytetyistä painoista ja toistoista, ja pyrin lisäämään painoja tietyn ajan jälkeen. Tällä hetkellä kyykyt teen 40kg ja penkkipunnerruksessa saan ylös 50kg. Hauiksiin käytän 8kg painoja, ojentajia pystyn dippailemaan 9-6 x kolmen sarjana. Lähtötilanne oli penkkipunnerruksessa 20kg, kyykyssä 16kg, hauiksissa 5kg ja dipistä sain nousemaan 2 (surkea tulos ;o ..). Myös paino on ollut tiukan valvonnan alla, lähtöpainon ollessa pari vuotta sitten läheisen kuoltua ja siitä masentuneena (selityksiä aina riittää?) 71kg, joka saa edelleen inhon väristykset kulkemaan selkääni pitkin. Tällä hetkellä paino on 58kg paikkeilla ulkomaanreissun ja laiskistumisen myötä. Tarkoituksena on saada paino laskemaan takaisin 56-55kg paikkeille. Niin ja pituutta varrestani löytyy mahtavat 162cm.
Kaiken tämän syysväsymyksen keskellä mielessäni on pienen pieni auringonpaiste, jonka saa aikaa toive siitä, että olen jonain päivänä äiti. Mies näytti vihdoin vihreää valoa mahdolliselle vauvalle, ja ajatus omasta nyytistä saa sydämeni pakahtumaan. Vaikka kaiken sen riemun keskellä osaan olla niin pinnallinen, että suren tulevaa roikkuvatsaa ja nousevaa painoa, raskausarpia ja muuttunutta kehoa (vaikken siis vielä edes ole raskaana..). Paljon vähemmän huolta kannan esim. tulevasta tiukasta taloustilanteesta tai siitä, olenko hyvä äiti. Vaikka luultavasti nämäkin tuntemukset vielä pintaan nousevat.
Tämä pinnallisuus painuu nyt salille pitäen itseään kiinni niska-pers-otteella 😉 jotta siis päädyn salille asti, enkä jää sohvalle.